Jumala kutsuu työhönsä: Simson [Samson]

"Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat, sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot." -Hebrealaisille 11:32-34

 

Meillä on Raamatussa runsaasti kertomuksia väkevistä Jumalan miehistä ja naisista, jotka tekivät suuria tekoja HERRAN voimalla ja väkevyydellä. Tarkastellaanpa tässä yhteydessä Simsonia. Kenties mieleesi maalautuu kuva jonkinlaisesta voimamiehestä. Stereotyyppisestä maskuliinisesta miehestä? Valtavasta lihaskimpusta ehkä? Katsotaan mitä voimme Jumalan Sanan perusteella sanoa tästä Jumalan miehestä.

Simson oli yksi Israelin kansan tuomareista ennen kuninkaiden aikaa (Tuom.16:31). Nehemian kirjassa muistellaan tuomarien aikaa:

"Sentähden sinä annoit heidät heidän ahdistajainsa käsiin, ja nämä ahdistivat heitä. Mutta kun he ahdinkonsa aikana huusivat sinua, niin sinä taivaasta kuulit ja suuressa laupeudessasi annoit heille vapauttajia*, jotka vapauttivat heidät heidän ahdistajainsa käsistä." (Neh.9:27)

*Alkutekstissä vapauttajaksi käännetty sana on ישׁע - yâsha‛ , joka sana sisältyy/viittaa Jeesuksen nimeen Je'shua.

Tästä näemme selvästi, että tuomarit, siis myös Simson on tarkoitettu käsitettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen 'tyyppinä'', eli esikuvana. Tämä voi kuulostaa erikoiselta, jos muistelemme Simsonin ilmeistä moraalista ja luonteen heikkoutta (ks. Tuomarien kirja 14:2,17; 16:1,17), tai kiinnitämme huomiota vain hänen ruumiillisiin voimatekoihinsa (ks. Tuomarien kirja 15:16). Simsonhan kukisti suuria joukkoja filistealaisia yksin, aikana jolloin tuo epäjumalia palvova kansa piti ikeensä alla HERRAN kansaa.

Jeesus sanoi itsestään: "Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman." (Joh.12:49, ks. myös Mat.3:16, Joh.12:28; 14:31, Mar.14:36).

Jos siis Jeesus lihansa päivinä tarvitsi Pyhää Henkeä, niin miten paljon ennemmin olivat kaikki Vanhan Liiton pyhien voimateot Jumalan aikaansaannosta. Kuten näemme Tuomarien kirjasta (14:2,17; 16:1,17), Simson ei ollut moraaliselta selkärangaltaan mitenkään esimerkillinen tuomari. Hän otti vierasmaalaisen vaimon vastoin Jahven lakia, hän paljasti salaisuuden vaimolleen, hän meni porton tykö ja paljasti tällekkin salaisuutensa. Miten tällainen mies sitten saattoi olla niin väkevästi Jumalan käytössä, että hän teki voimallisia tekoja Jumalan kansan hyväksi?

Meidän täytyy ymmärtää, että "[ei] Jumala katso henkilöön" (Apt.10:34). Jumala käyttää vajavaisia ja syntisiä ihmisiä (sinua ja minuakin!), jotta Hänen Nimensä tulisi kirkastetuksi, eikä meidän! Vanhurskaus saadaan yksin armosta, ja siksipä syntiset ja virheitäkin tehneet ihmiset, kuten Mooses, Simson, Daavid ja Pietari ja Paavali kelpasivat Jumalan käyttöön. Näemme Tuomarien kirjasta, että Simson oli todella riippuvainen Pyhästä Hengestä. Hän ei välttämättä ollut mitenkään erityisen voimakas, paitsi kun Pyhä Henki tuli hänen päälleen. "- -Silloin Herran henki tuli häneen, ja samalla köydet hänen käsivarsissaan olivat kuin tulen polttamat aivinalangat, ja hänen siteensä sulivat pois hänen käsistänsä." (Tuom.15:14b). Miten valtavalla tavalla Jumala käyttikään Simsonia!

Sinun tulee ymmärtää että kaikki se voima, millä Simson yksin kukisti suunnattomia filistealaisten armeijoita, tuli Jumalalta. Jumala ei kiinnittänyt huomiota Simsonin luonteen perisynnistä johtuviin heikkouksiin, vaan vanhurskautti tämän uskosta Häneen ja pyhitti voimallisesti käyttöönsä. Vaikka Simson teki virheitä, Jumala näki tämän sydämentilan ja antoi kärsivällisesti Simsonille anteeksi ja täytti edelleen Hengellä. Tässäkään ei opeteta halpaa armoa, vaan näemme, että Simson todella nöyrtyi Herran edessä ja sitten sai voimansa takaisin. Lisäksi Simson joutui maksamaan erehdyksistään voiman menetyksellä, näön menetyksellä, vankeudella ja lopulta kuolemallaan.

Lopussa Jumala antoi Simsonin joutua vihollistensa käsiin (suureksi osaksi Simsonin oman töppäilyn takia!), mutta kun tämä suuri Jumalan mies nöyrtyi jälleen anomaan HERRAN voimaa, sai hän kunnian antaa henkensä kansansa puolesta kruunaten näin esikuvallisuutensa, joka täyttyi Suuremmassa Simsonissa, Herrassamme Jeesuksessa, joka antoi itsensä koko maailman puolesta Golgatalla. (Ks. Tuom.1&:28-30).

Jos joku joskus väittää, että nk. Vanha Testamentti ei ole hyväksi kristityille, ei sellainen ihminen selvästikkään tunne Kirjoituksia, ja siksi eksyy! Miten suurta Jumalan armoa ja typologiaa Kristuksesta me näemmekään esimerkiksi Simsonissa! Ja kun Herra Jeesus tulee hakemaan meitä pilvien päällä, saamme nähdä myös Simsosin siellä "suuressa pilvessä todistajia" (Heb.12:1). Miten rohkaisevaa!

"Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen." (Heb.11:39-40).

Meilläkin on siis työtä jäljellä, ja meidän työmme ei ole yhtään vähäpätöisempi Simsonin työtä! Älä siis arkaile, äläkä epäröi, vaan tartu Jahven Sebaotin voimaan ja väkevyyteen kukistaaksesi leijonien ja filistealaisten kaltaisia esteitä Herramme Jeesuksen Kristuksen Hyvän Uutisen levittämisessä! Tartu nyt tilaisuuteen, ja tee totta kutsumuksestasi. Voit olla varma että saat voiman olla Herran Jeesuksen työssä (Apt.1:8)!

Henrik Kivíniemi 

Henrik Kivíniemi